18.02.2022  - Tiina Pelkonen -  Loihde Analytics

Loihde tarjoaa miellyttävän polun uranvaihtajalle

Monet varmasti epäilevät omaa pätevyyttään hakea työtä toiselta alalta, mutta itse suosittelen sitä suuresti, kun innostus uuteen alaan syntyy. 

Puoli vuotta sitten kun vaihdoin alaa, en tiennyt tarkalleen, mikä minua Loihteella odottaa. Ensimmäinen asiakasprojektini alkoi trainee-jakson alussa ja samalla pyöri myös trainee-perehdytys. Asiakasprojektissa sain oppia asiantuntijoilta ja oppimista tukemaan suunniteltu perehdytyskaavake toimi hyvin rinnalla. Mietin, voiko työnteko tuntua tältä. 

Loihteella on tarjota alanvaihtajalle esimerkiksi mentorointia, urapolutusta, heimotoimintaa eri tekniikoiden osa-alueisiin syventyen sekä Loihde Akatemian avoimia koulutuksia. Vaikka kaikki tämä ei solahtaisi  sopivasti omaan aikatauluun, niin itseä kiinnostavia asioita voi opiskella myös Loihde Akatemian tallenteiden kautta. Niiden avulla jokainen voi haastaa itseään vähän lisää ja suorittaa sertifikaatteja. 

Olen itse päässyt mentorointiohjelmaan mukaan ja liittynyt eri heimoihin. Mielenkiinnosta eri tekniikoihin saatan vapaalla pysähtyä kuuntelemaan akatemian tallenteita. Monet mahdollisuudet pitävät tiedon ovia avoinna. Jännä nähdä, mitä tulevaisuus tuo vielä eteen. 

Hyvinvointia uudesta työpaikasta ja työnkuvasta

Datatyö sopii todella hyvin entisen työssäsuorittajan elämään. En enää mieti omaa tehokkuuttani tekeminen ja suorittaminen edellä, vaan oppimisen kautta. Olen päättänyt, että ”yhden lampun syttyminen” päivässä riittää ainakin näin uran alkumetreillä. Uskon, että datatyötä ja työssä jaksamista muutenkin ajavat inspiraatio, luovuuden käyttäminen sekä halu oppia uutta ja hankkia tietoa. 

Pidän Loihteella siitä, että työhyvinvointiin panostetaan ja ihmiset huolehtivat itsestään ja toisistaan. Kannustava, innostava ja mukaansatempaava ilmapiiri huokuu tiimien yhteisöllisyydestä. Täällä autetaan työkavereita aina kun pystytään. Olen saanut moneen ongelmatilanteeseen apua ja uskallan myös sitä pyytää.

Myös virkistystoimintaa on paljon. Olen ehtinyt olla mukana jo parissa kulttuuritiimin suunnittelemassa virkistystapahtumassa ja saanut niiden kautta lisää virtaa ja uusia tuttavia. Yhtenä ponnistuksena pyörii parhaillaan yhteinen matka maailman ympäri Heiaheia-sovelluksessa: erilaisilla liikuntamuodoilla saatuja kilometrejä kerrytetään porukalla sovellukseen aina 42 000 kilometriin asti. On mukavaa motivoitua toisten aktiviteeteista ja lähteä itsekin rohkeasti kokeilemaan.

Myös pienemmillä arkisilla asioilla on merkitystä: Lujuutta loihtijaan -aamuteamsilla on kiva aloittaa perjantaipäivä oppien ja pohtien, miten itse voin huolehtia itsestäni ja mistä saan innostusta hyvinvointini kehittämiseen. Lisäksi toimistolla tarjolla olevat terveelliset välipalat auttavat piristämään ja tauottamaan päiviä. Kädentaitoja harjoittaville löytyy toimistolla villalankakorista lankoja ja kutimia. Innostuin itsekin sukkien teosta pitkästä aikaa ja ilahdutin niillä ystävänpäivänä kollegaa.

Välillä voi heittää jalat pöydälle ja ottaa rennosti.

 

pysty-1

 

Lisää uuden urani alkumetreistä ja Loihde Analyticsista työpaikkana voit lukea myös aikaisemmasta blogitekstistäni. Katso myös avoimet työpaikkamme.