16.03.2020  - Iris Erkkilä - 

Opiskelijasta Loihde Analyticsin työntekijäksi – ohjelmistoasiantuntijan ajatuksia

Aloitin työt Loihde Analyticsissa viisi vuotta sitten, kun vielä opiskelin ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyä. Opiskelun ohessa olin työskennellyt logistiikka-alalla ja ajatellut, että joskus on vain oman alan töihin siirryttävä, ja mitä aikaisemmin, sen parempi. Olin kovin kokematon IT-alalla, ja harppaus uuteen alaan oli jännittävä. Niissä tunnelmissa alkoi urani Loihde Analyticsissa.

Uusi työntekijä otettiin kuitenkin hyvin vastaan. En ole koskaan ollut mikään itseäni esille tyrkyttäjä ja olikin helpottavaa huomata, että ihmiset tulivat juttelemaan ja tarjoamaan apuaan uudelle tulokkaalle. Nopeasti pienehkössä yrityksessä muodostui tukihenkilöitä, joilta sai tarvittaessa aina apua. Yksi yrityksemme pelisäännöistäkin on, että aina saa kysyä, myös hölmöjä kysymyksiä. Tätä sääntöä olenkin kyllä ahkerasti noudattanut. Nyt kun olen itse jo vanhempi työntekijä, niin samassa hengessä yritän minäkin olla vuorostani avuksi uusille tulokkaille. Aloittaessani henkilöstöä oli nelisenkymmentä. Nyt viisi vuotta myöhemmin määrä on kaksi kertaa suurempi, mutta hyvä meininki on säilynyt. On hienoa olla mukana tällaisessa kasvuvauhdissa!

Viihtyisä ja monipuolinen työpaikka

Loihde Analytics on panostanut paljon henkilöstön viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Aikaisemmin olin työskennellyt vain jättimäisissä firmoissa, joissa yksittäistä työntekijää ei juurikaan huomioitu. Olin siis innoissani, kun selvisi, kuinka paljon meillä tarjotaan erilaisia tapahtumia ja virikkeitä henkilöstölleen. Olen uskaltautunut jopa kokeilemaan salibandya ja jalkapalloa, joissa Loihde Analytics pelaa firmaliigassa. Tällaiset tapahtumat kasvattavat hyvää yhteishenkeä ja tuovat kahvipöytään keskusteluja. Firman järjestämissä tilaisuuksissa pääsee tutustumaan porukkaan, halutessaan vaikka koko henkilöstöön!

aureolis työnhyvinvointi

Tärkeintä minulle on kuitenkin ollut, että työ Loihde Analyticsissa on monipuolista ja haastaa osaamistani. Olen saanut mahdollisuuden kehittää itseäni IT-alan ammattiosaajana niin haasteellisten työtehtävien parissa kuin erilaisilla kursseilla ja kollegojen kanssa kokemuksia vaihtaessa. On hienoa, että Loihde Analytics työnantajana tukee kouluttautumisessa. Yrityksen kilpailukyvyn kannaltakin on tärkeää, että henkilöstö on osaavaa sekä mukana alan trendeissä ja viimeisimmässä kehityksessä.